sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Potretit

Hullua. Eilen meillä tuli tasan kuukausi siitä, kun sanoimme toisillemme Tahdon lähimmäisten läsnäollessa. Aika menee kyllä älyttömän nopeasti! Tällä hetkellä naputtelen tätä tekstiä keskellä pahvilaatikkoja ja jätesäkkejä. Meidän muutto kolmanteen yhteiseen kotiin lähestyy, eli tuo häiden jälkeinen "tyhjä tunne" ei ole onnekseni päässyt enää valtaamaan mieltäni, kuten aluksi.

Ajattelin jakaa teidän kanssanne muutamia potrettikuvia. Nämä kuvat on tosiaan otettu juhlapäivänämme 13.8. Olen vieläkin ihan ihmeissäni, miten meistä sai otettua näin onnistuneita kuvia! Ehdottomasti siis kaikki kiitos ihanalle kuvaajallemme Maria Peltomaalle. Hänen ansiostaan voimme palata nopeasti takaisin tuohon ihanaan päivään. <3












sunnuntai 4. syyskuuta 2016

10.08.2016



Hei vaan! Hengissä ollaan, vaikka blogihiljaisuus hieman venähtikin. Tässä taloudessa ollaan jo palailtu arkeen, mutta hääfiilistelyt näkyvät ja kuuluvat vielä ahkerasti meikäläisten päivissä - ja niin pitääkin. Kiirettä on pitänyt ja meille tuli tähän kaiken keskelle yllärimuuttokin, eli eletään nyt pahvilaatikoiden keskellä. Me ollaan nyt oltu 3,5 viikkoa naimisissa, enkä aio tulla tästä rakkauskuplasta hetkeen pois. Ajattelin tulla jakamaan teille pikaisia kuulumisia ja sen jälkeen alan käydä meidän juhlapäivää läpi aihe kerrallaan. 

Nämä kuvat ovat päivältä, jolloin ihan virallisesti mentiin naimisiin läheisten läsnäollessa. T ei kuulu kirkkoon, joten kävimme Lahden maistraatissa sanomassa toisillemme Tahdon. Maistraatin karu toimisto oli alunperin ajatuksenakin saanut mulla niskakarvat pystyyn, mutta täytyy kyllä sanoa, että tilaisuus oli kaunis juuri noin. Itse tilaisuus oli lyhyt, sillä emme olleet ottaneet mukaan musiikkia, runoja tai muuta sellaista, mutta se oli kaunis, intiimi ja tunteikas. Tämäkin morsian kyllä herkistyi siinä tilanteessa, kun sai sanoa Tahdon rakkaimmalle ystävälle.

Maistraatin jälkeen menimme yhdessä syömään ja sen jälkeen minä ja T otettiin suunnaksi meille vuokrattu mökki Kärkölästä. Ja voi että se olikin ihanaa!! Meidän anoppi oli yllätyksenä järjestänyt meille valmiiksi lämmitetyn paljun ja kuohuvaa, miljöö oli mitä ihanin ja sitä onnea ei olisi mikään voinut rikkoa. <3 Me itse asiassa vaihdettiin tuolla mökillä ollessa myös huomenlahjoja. Sain T:ltä ihan huikean kalenterin, joka oli kuvattu T:n polttareissa. Siinä oli kuvia aviomiehestäni hieman "boudoir" hengessä, mutta äijämeiningillä ja mielettömällä huumorilla - ja sitä paitsi ne kuvat on kuumia! ;) Nyt tuo maailman paras lahja koristaa meidän keittiötä. T myös tykkäsi kovasti mun kuvista. Olin paketoinut ne kauniiseen rasiaan, laitoin sisälle kirjoittamani kirjeen ja pienen pullon brandya. Tykkäsi. ;) 

Pieni irtiotto mökillä häähössötyksestä teki todella hyvää. Kaksi seuraavaa päivää ahkeroimme meidän juhlapaikalla ja lauantaina 13.08. päästiinkin juhlimaan meidän rakkautta. Palaillaan vielä näihin tunnelmiin. 

<3llä onnellinen vaimo

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ensi viikolla

Okei. Muistan sen päivän, kun päätin alkaa kirjoittaa tätä blogia ihan vain siksi, että olisi joku paikka, mihin voisin purkaa hääfriikkailujani - etenkin, kun tuossa vaiheessa häihin oli vielä kaksi vuotta aikaa. Mutta niin ne hommat vaan etenee. Eipä aikaakaan blogin aloituksesta, kun päätimme miehen kanssa, että aikaistetaankin häitä vuodella ja pidetään ne sittenkin 13.8.2016. Ja tää päätös oli ihan oikea.

Pistin heti töpinäksi. Ebay ja monet muut netin ihmeelliset hääputiikit tulivat tutuksi, Pinterestin parissa sujahti tunti jos toinenkin ja askarteluja oli levitelty pitkin vuotta ympäri meidän kotia. Jotkut olivat vähän sitä mieltä, että olin aloittanut liian aikaisin touhottamaan ja ehtisin kyllästyä juttuihini vielä moneen kertaan. Olin kuitenkin päättänyt että hittolainen, minähän en hääviikolla mitään sellaista enää väsäile, minkä voi tehdä jo hyvissä ajoin pois alta, ja päätin kummasteluista huolimatta jatkaa touhujani. Ja tässä sitä ollaan - me mennään tasan viikon päästä naimisiin ja ihan totta, meillä on asiat ihan mielettömän hyvällä mallilla! Voin taputtaa itseäni olkapäälle ja olla edes jonkin verran tyytyväinen itseeni.

Toki tässä on vielä tekemistä - ei, hommat eivät ole vielä ohi. Juhlapaikassa on nimittäin aikamoinen laittaminen, mutta olen varma, että meidän tiimillä siitä tulee just sitä mitä me halutaan (tai minä...). Sitä häävalssiakin olisi vielä treenattava. :D 

Tämän viikon olen töissä, mutta viikonloppuna pitäisi jo pakata matkalaukut meidän häämatkaa varten (siitä tulee vaikeaa; rinkan pakkaaminen kaukomaille on oikein helppoa, mutta kaupunkiloma ja vieläpä pienen käsimatkatavaroissa kulkevan matkalaukun pakkaaminen ei ole mun juttuja). Olen töissä vielä maanantaina 8.8, mutta tiistaina lähdetäänkin jo Lahteen. Keskiviikkona 10.8 meillä on tosiaan maistraatti, mutta sitä ennen käyn laitattamassa kynnet (iiks ekaa kertaa).. ja maistraatin jälkeen käydään ravintolassa perheen kanssa syömässä. Siitä ajellaan Sysmään yhdeksi yöksi mökille (en ole ollut mökillä moniin vuosiin) rentoutumaan (eli panikoimaan) ja torstaina saadaan avaimet juhlapaikalle. Ajateltiin roudata häätavaroita juhlapaikalle heti kun mahdollista.. Varmaan jonkin verran päästään jo laittelemaan paikkojakin silloin torstaina. Perjantaina ennen juhlia mennään juhlapaikalle sitten isommalla porukalla laittamaan paikkoja valmiiksi. Apua, mulla oikeen perhoset liitelee vatsanpohjassa kun tätä naputtelen! Kyllä tää tästä!


Ps. Meillä oli viime keskiviikkona kirkkoharjoitukset ja vihkikeskustelu. Se keskustelu oli ihana. Siitä tuli niin hyvä fiilis ja se tunne, että menen juuri oikean miehen kanssa naimisiin. <3 Meidän pappi on myös ihan huippu! Mutta ne harkat.. mun polvet tutisi koko ajan, pidättelin itkua ja olin ihan sekaisin. Mitenköhän mä suoriudun sitten 13. päivä kun on tosi kyseessä?


perjantai 22. heinäkuuta 2016

DIY korit


Heippa ihanaiset ja mukavaa perjantaita! Mä oon täällä Kärkölässä vanhempieni luona ja olen viimeiset pari päivää ahkeroinut hääjuttujen parissa. Seuraavan kerran tullaan tänne ensi viikolla, mutta vain kirkkoharkkoihin, eli nyt tai ei koskaan on pakko vääntää viimeiset askartelut ja muut puuhat, sillä seuraavaks onkin sitten jo hääviikko, kun tullaan tänne! Apua!! Keskiviikkona olin koekampauksessa ja -meikissä (oon tosi tyytyväinen!). Oon mankeloinut pöytäliinoja (ihan liian pitkä projekti...), maalannut viimeisiä kehyksiä ja lyhtyjä, väkertänyt tölkit mitkä kiinnitetään hääauton perään, pessyt karkkibuffan purkkeja ja viimeisimpänä tuunannut nämä korit. Näihin tulee kirkko-ohjelmat (isoin kori), saippuakuplat (keskimmäinen kori) ja onnenkyynelille nenäliinat (tuo tummin kori). Mun mielestä näistä tuli aika söpöt. Keksin liimata näihin vielä nuo paperiruusut, mitä olin joskus väkertänyt useampia ihan huvin vuoksi - kyllä tämmösille on aina käyttöä. :) 



Ps. Tänään on miehen polttarit. Mä en malta pysyä pöksyissäni!! Niistä tulee ihan huikeat. Oon itsekin tehnyt kovasti töitä näiden eteen hihihi. Toivottavasti T yllättyy! <3

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

To Do 1kk

  • T:lle rusetti (yksi jo ostettiin, mutta se meneekin bestmanille heh) 
  • T:lle ja bestmanille sukat (jotakin erityistä, saa hauskasti näkyä kuvissa)
  • T:n kalvosinnapit
  • Päätä kukat morsiuskimppuun, suunnittele kimppu äidin kanssa (äiti tekee mun kimpun <3) 
  • Osta tarvikkeet ja askartele photobooth seinä (vielä kun osaisin päättää, minkälaisen siitä teen)
  • Tee kaitaliinat (vasta kolme tehty...) 
  • Korjaa se yksi paperiruusukimppu murr (sekin tuossa on odottanut korjausta jo ikuisuuden) 
  • Kerää loput lasipurkit maljakoiksi ja koristele ne
  • Etsi pulloja sulille
  • Maalaa pullot
  • Käy sukulaisten kodit läpi ja tee listat kaikesta roinasta, mitä haluat lainata häihin :----D (älkää kysykö) 
  • Knoppa lakanoiden mankelointi/silitys
  • Osta lisää photobooth rekvisiittaa
  • Käy läpi mitä kaikkea hääroinaa jo on, listaa ne ja merkitse listaan, missä roinat sijaitsevat (nämä alkavat jo vähän levittäytyä ympäriinsä) 
  • Suunnittele juomatarjoilu
  • Varmista, että bestmanin kautta löytyy pakettiauto
  • Varaa reissu Viroon
  • Juomien haku Virosta, bestman ja sulho menevät
  • Varmista juhlapaikka
  • Varaa juhlapaikalle aika, käy juhlapaikalla ottamassa mitat ym. tärkeät jutut ylös
  • Hanki lisää kehyksiä, maalaa tarvittaessa
  • Maalaa liitutaulun kehykset valkoiseksi
  • Tee paikkakortit
  • Hääpuvun sovitus + mahdolliset muokkaukset, sovitus on huhtikuussa
  • Hanki postiosoitteet
  • Kutsujen lähetys huhtikuussa
  • Koekampaus ja - meikki
  • LAIHDUTA (ei nyt ihan mennyt miten piti)
  • Käy biisilistat läpi, toiveet bändille, spotifyn lista yön bileisiin
  • Tapaaminen pitopalvelun kanssa, menun ja yksityiskohtien läpikäynti JA lopullinen vieraslista
  • Kuka tekee kakun?? Tuleeko pitopalvelulta, vai tilaammeko ihan kunnon hääkakun <3 
  • Ohjelman suunnittelu
  • Häämatkan varaus
  • Varsinaisen häämatkan varaus (älkää kysykö :----D)
  • Muistamiset bestmanille (kaasoille on jo tiedossa) ja vanhemmille
  • Häätanssi - treeniä tarvitaan ja PALJON!
  • Kanttorille viestiä, voiko Anna Puu - Linnuton puu kappaleen esittää kirkossa (serkku laulaa, pikkuveli säestää akustisella kitaralla) 
  • Häämarssien päättäminen
  • Totuttele juhlakenkiin
  • Vihkikeskustelu papin kanssa
  • Esteettömyystodistus
  • Suihkurusketuksen testaus ja mahdollisesti varaus muutama päivä ennen häitä EN MENE
  • Ripsien pidennykset? T ei tykkää, mutta mä tykkäisin :D  EN OTA
  • Geelikynsien laitto, ajanvaraus
  • Kasvohoidot TEEN ITSE
  • Koristeavaimien maalaus IHAN TURHA JUTTU, EN OLE TEKEMÄSSÄ :D
  • Karkkibuffan karkit
  • Tarkista, tarvitseeko lisää karkkikippoja karkkibuffaan, vai onko niitä jo tarpeeksi
  • Muistakaa kuvata niitä pätkiä häävalmisteluista... Tämä luvattiin mun äidille ja tädeille. Ensin se alkoi hyvin, nyt se on vähän jäänyt.. Hups.
  • Kukkatilaus (morsiuskimppu ja vieheet) 
  • Vieheiden teko
  • Vie vintage käsineet korjattavaksi
  • Vieraskirjan viimeistely
  • Kihlasormuksen kiillotus ja vihkisormuksen kaiverrukset
  • Kirkko-ohjelman teko
  • Istumajärjestys, pöytäkartta
  • T:n parturi
  • Tiekylttien teko
  • Tiekylttien vieminen paikoilleen (isä on luvannut tehdä tämän)
  • Sahtitilaus (:D)  PERUTTU, setä unohti että itse ehdotti tätä ja lupasi vielä hoitaa
  •  "Save the date/kihjalaiskuvaus" toukokuussa
  • T:lle kauluspaita
  • Käy somisteet läpi - tarvitseeko vielä jotakin?? 
  • Salatehtävien suunnittelu TAIDETAAN JÄTTÄÄ TÄMÄ
  • Piilopullot
  • Palkinnot hääbingoon
  • Missä edellinen yö kaasojen kanssa vietetään? 
  • Lautasliinojen taittelu ruseteiksi
  • Kukkaistytön (ja -pojan?) puvun valinta ja ostaminen
  • Hääpäivän aikataulut, kuljetukset Lahteen kampaajalle ym.
  • Audiovisuaaliset laitteet ja äänentoisto juhlapaikalle
  • Vessakorien sisällön hankinta
  • Tekstien, taulujen printtaus ja kehystäminen
  • Valokuvaseinän suunnittelu ja toteutus (taidan joutua puutöihin) 
  • Kiitoskorttien suunnittelu ja tilaus
  • Kertakäyttöastiat yöpalalle
  • lmoitus alkoholitarjoilusta poliisille
  • Osta häätuoksu
  • Huomenlahjakuvaus ??? (oispa rahaa)
  • Kukat Happy joe-pulloihin
  • Osta boolihana
  • Virren päättäminen
  • Juhlapaikan koristelu viimeistään edellisenä iltana, mutta toivottavasti päästään Majakalle jo hieman ennenkin tätä, kun koristeltavaa on ja PALJON
  • Ilmoitus nimenmuutoksesta

Teki mieli vilkaista tätä listaa, minkä kirjoittelin tänne noin 4  kuukautta sitten. Voi miten hyvältä tuntuikaan vedellä tekstejä yli (halvat on huvit tällä morsiamella). :D Tosin eipä mitään, uusia tehtäviä olen kyllä keksinyt lisää;

- T:n puvun + paidan silitys
- Testaa toimiiko järkkärin kaukosäädin
- Aloita hampaiden valkaisuoperaatio
- Varaa ravintola maistraatin jälkeen 10.08.
- Harjoitelkaa häävalssia
- Tiekyltit (veli ja setä sanoivat tekevänsä)
- Varaa maljakoita juhlapaikalle + morsiusparin pöytään yksi hääkimpulle
- Tee lista musiikista ruokailuun
- T:n parturi
- Käy kampaajalla värjäämässä ja leikkaamassa hiukset
- Etsi neilikoita marketista tms Happy joe lasipulloihin
- Lahja bm:lle
- Tulosta tekstit piilopulloihin (ei mitään vaapukkamehua tms yhtä järkevää)
- Pakkaa laukku hääyötä varten, ota mukaan juhlapaikalle
- ... pakkaa myös häämatkalle etukäteen
- Telttakatos juhlapaikalle 
- Pihakukkia sinkkiämpäreihin, maitotonkkaan ym juhlapaikan pihalle
- Taxien varaus 13.8. illaksi
- Pyydä helmilaukkua tädiltä (mun edesmenneen mummin vanha)
- Syöttötuolit juhlapaikalle

Kuukausi

Kun aloitin tätä blogia, häihimme piti alunperin olla kaksi vuotta aikaa. Päätimme kuitenkin viime syksynä aikaistaa häitä vuodella ja tässä sitä ollaan - tasan kuukauden päästä nautiskelemme kakkukahveja Marttilan majakalla! Eli tasan kuukauden päästä on jo h-hetki, mitä tässä ollaan jo niin pitkän aikaa valmisteltu. Ihan uskomaton olo. Hiljaiselosta huolimatta olen elänyt hääkuplassa ja jutut ovat hienosti hoidossa.

Olemme esimerkiksi käyneet häävalssikurssilla, mikä kesti vain 45 minuuttia, mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt me ainakin tiedetään, mitä me tehdään ja miten! Vähän nimittäin vierastin ajatusta häävalssista, kun me kaksi ollaan niin kömpelöitä tanssilattialla, mutta nyt oon jo ihan hyvillä mielillä - hyvä siitä tulee! Olen lisäksi askarrellut, hääräillyt vanhempieni luona jos jonkinmoisen hääaskareen parissa (vanhemmat asuvat Kärkölässä, jossa myös juhlapaikka sijaitsee), juossut ees taas, suunnitellut ja repinyt hiuksia, hämmästynyt kun meitä pyydettiin mukaan televisio-ohjelmaan (päädyimme kuitenkin siihen, ettei se ole ihan meidän juttu) ja välillä tirauttanut muutamat kyyneleet, kun on tämä vain niin ihanaa. Uskoisin, että monen muunkin morsiamen päivät kuulostavat tältä. :D Pitopalvelun kanssa kuviot on selvillä ja bändin kanssa viestitelty - ehkä me vielä hääjuhla saadaankin aikaiseksi!

Lisäksi olen muun muassa... 


 ... tilannut iskälle tosi makeen taskumatin! 


... tilannut hääkimpun... 


... löytänyt taustan valokuvakollaasille ja valmistanut kollaasin jo valmiiksi...


... kaiverrutettiin meidän sormukset (T:llä kihlasormus myös vihkinä, mulla timanttisormus vihkisormuksena)...


 ...askarrellut valmiiksi meidän kirkko-ohjelmat (toisella puolella virren sanat ja toisella puolella ohjelman runko - lisäksi tämä toimii myös viuhkana, jos olisikin lämmin päivä)


 ...askarrellut lukollisen matkakassan, jos joku tuokin lahjaksi käteistä...


...tilannut Ebaysta photoboothiin propseja ja kirjoittanut ne valmiiksi...

Tekemistä kyllä riittää, mutta onneksi muistilistalta saa vähitellen vetää tehtäviä yli. Perjantaina T ja bm muuten menevät Tallinnaan juomien hakureissulle! Ja viikon päästä istun kampaajan tuolissa koekampauksessa ja -meikissä. Kaikesta huolimatta tämä on kyllä aivan ihanaa aikaa! Ja mikä tärkeintä, olen pian rakastamani miehen vaimo! <3

Ps. Olin muutama viikko sitten ihanan valokuvaaja Jenna Rajavuoren kuvattavana. Huomenlahjakuvat todella onnistui! Jännitys katosi samantien, kun pääsin kameran eteen. Pakkasin kuvat kauniiseen rasiaan ja käärin ne silkkipaperilla. T saa ne sitten juhliemme jälkeisenä aamuna. :)


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kattauskokeiluja


Hyvää juhannusta ihanaiset! :) Olen juuri matkalla kotiin, joten tylsistyksissäni ajattelin laittaa teille pari kuvaa torstailta, kun kokeilin pöytäkattausta ensimmäistä kertaa.

Meillä on kotona vain pieni baaripöytä ja tällä hetkellä suurin osa hääkrääsästä on vanhemmilla, joten testailin heillä sitten tätä kattausta. Näpyttelen tätä puhelimella, joten pahoittelut jos postauksen asettelut ovat hassusti!





Meillä on tärkeää panostaa jokaisen pöydän koristeluihin. Jokaisesta pöydästä tulee erinäköinen, mutta silti samanlaisella teemalla ja värimaailmalla. Mielestäni pöytäkattauksesta huokuu vintage, mikä oli tavoitteenakin. Olen todella tyytyväinen! :)

Olen haalinut erilaisia kynttiläkippoja ja -jalkoja (ja askarrellut niitä itse) ja muita pieniä yksityiskohtia pöytiin. Haarakynttelikköjä lainaan sukulaisilta ja ripustelen niihin helminauhaa. Osaan pöydistä tulee irtohelmiä confettien tapaan. Olen tehnyt sekä valkoisia, että vaaleanpunaisia suodatinpaperiruusuja - samaan pöytään ei tule molempia värejä, vain jompaan kumpaan. Tässä olen ihan vain hahmotellut kattausta.. viinilasien jalan ympärille tulee manilalappuun vieraan nimi.. Koristeetkin asetellaan hieman huolitellummin sitten häitä edeltävänä päivänä. ;)