maanantai 19. lokakuuta 2015

Kaasot vastaa osa 1

Hellurei, pitkästä aikaa! Tässä on tapahtunut kaikenlaista; olin muun muassa melkein viikon ajan kipeänä ja toisen viikon vietin T:n kanssa Prahassa syöden ja juoden.  Vaikka olen viettänyt jonkinlaista blogihiljaisuutta, niin häätouhut eivät ainakaan ole olleet tauolla! Olin kaasojen kanssa Save the date messuilla, viirien teko on edistynyt, löysin kaksi ihanaa matkalaukkua Facebookin kirpparilta ja olen shoppaillut askartelujuttuja. Hääkrääsää on jo sen verran paljon, että ne oli pakko viedä vintille. T jo tuossa eilen hieman marisi, että me hukutaan tähän tavaramäärään. ;D
 
Olisi aika ottaa itseään taas niskasta kiinni bloginkin kanssa, joten pistin toisen kaasoistani täyttämään kyselyn, jonka löysin Tänään, huomenna, ikuisesti-blogista. Tuo blogi ja gallub löytyvät täältä. (Valitettavasti fontit heittelevät, sillä kopioin tämän Anun vastauksen word tiedostosta ja jostakin syystä Blogger ei muuta fontteja samaksi - enkä mä ainakaan osaa mitään muutella).
 
 
 

1. Kuinka monissa häissä olet ollut osallisena?
Olen ollut vieraana muistaakseni kolmissa häissä, kaikki ollessani paljon nuorempi (sen takia en ihan tarkalleen muista). :) Ensimmäistä kertaa siis kaason roolissa!

 2. Kuvaile morsianta muutamalla sanalla?
Johanna on täysin uniikki persoona! Pelkästään hyvällä tavalla. :D On täysin oma itsensä aina, luotettava, ottaa muut huomioon, hullun hauska ja mahtava ystävä! Johannalle voi puhua mitä vaan ja vaikka välimatkaa vähän onkin, niin silti tiedetään jokainen käännekohta toisen elämässä ja ihan ne perus arjen kuulumisetkin. :)

 3. Kuvaile sulhasta muutamalla sanalla?
T on letkeä tyyppi, jolla on paljon harrastuksia. Itse oon saanut sellaisen kuvan, että T elää päivä kerrallaan eikä ressaa ylimäärästä tai murehdi huomista. Tulee myös kaikkien kanssa toimeen ja on hirveen mukavaa seuraa, T:n kanssa on helppo jutskata. :)

 4. Millainen hääpari on?
Niin toisilleen sopiva! Molemmilla on paljon samanlaisia mielenkiinnonkohteita, tykkäävät reissata ja nauttia elämästään. Kumpikaan ei pitele toisiaan paikoillaan, vaan yhdessä kokevat uusia asioita tai kannustavat toisiaan uusissa kokemuksissa. :) T myös osaa pitää Johannan aisoissa (kun se villiintyy jostakin), siitä pointseja... :D

 5. Miten olet tutustunut morsiameen?
Tutustuttiin neljännellä luokalla, kun Johanna tuli meidän luokalle. :) Muistaakseni aikalailla heti kaveerattiin ja mentiin aina yhdessä kouluun ja saatoin Johannaa kotiin (asuttiin tosi lähellä toisiamme). Vaikka koulumatka olikin about 500 m, niin se matka kotiin kesti välillä reippaasti tunnin. :'D

 6. Mikä on parasta kaasona olemisessa?
Se, että pääsee tekemään Johannan päivästä supertäydellisen! Odotan innolla kaikkia tehtäviä ja tekemisiä. Mutta se THE päivä tulee olemaan kyllä huikea ja hääpari varmasti on älyttömän onnellinen ja se on parasta!

 7. Mikä on vaikeinta kaasona olemisessa?
Oon tosi huono askarteluissa, kun ei sitä silmää oikeen löydy noihi jutsuihin... jos nyt siis tulee mitään hirveän vaikeita askarteluja! :D Mutta hei, otetaan se haasteena, eiköhän kaikki jotenki saada lutviutumaan!

 8. Mitä vinkkejä voisit antaa morsiamelle hääjärjestelyissä ja hääpäivänä? (Mm. stressin välttämiseksi)
Tiiän, että Johanna pyörii kuin väkkyrä häitä edeltävät kuukaudet, tai no taitaa jo vähän pyöriä nytkin! Täytyy ehkä vaan muistaa myös rentoutua ja nauttia niistä hetkistä, eikä pelkästään siitä hääpäivästä. :) Kyllä me kaasot ja bestman sitten katsotaan myös hääparin jaksamista ja autetaan mahdollisimman paljon!

9. Mitä mieltä olet kiitoslahjoista (odotatko sitä kaikesta työstä) ja minkä kiitoslahjan haluaisit kaasona toimimisesta?
En aikaisemmin ollut edes kuullut tällaisista! Kyllä se itselle ainakin on ihan tarpeeksi, että saa olla ihanan ystävän tukena auttamassa hääpäivän järjestelyissä ja onhan tää ihan paras kunniatehtävä!  Kiitos Johanna ja Tommi, kun luotatte häiden järjestelyjä meidänkin kätösiin. ;)

2 kommenttia:

  1. Jes, kivaa kun muutkin on innostunu käyttämään tätä gallupia ja vielä kivempi lukea näitä vastauksia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä todella kiva! Tuo vähän toisenlaista näkökulmaa blogiin. :) Odottelen tässä toisenkin kaason vastauksia, niin saan nekin tänne näkyville.

      Poista