maanantai 2. marraskuuta 2015

Kuulumisia


Pahoittelen hiljaisuuttani! Arkipäivät vain vilahtavat silmissä ja tuntuu, ettei tunteja ole päivissä tarpeeksi. Kaiken tämän hässäkän keskellä olen kuitenkin myös puuhaillut ahkerasti hääjuttujen parissa! Ja ehdottomasti ihaninta on huomata, että T on myös aika innoissaan nyt häistä. :) 

Oon klikkaillut Ebayssa vaikka mitä ostoskoriin ja saanut kotiin juuri sitä, mitä pitkin. Lisäksi oon askarrellut viiriä monia metrejä ja tehnyt ahkerasti suodatinpaperista ruusuja - Päätin, ettei meille tulekkaan pöytiin oikeita kukkia, sillä se morsiusharson istutus onkin hieman hankalempi juttu.. joten teen pöytäkukat itse. En tiedä, oliko tämä nyt yhtään parempi päätös, mutta kaksi pakettia suodatinpapereita on jo tuhottu. :D Laitan näistä ehdottomasti myöhemmin kuvaa ja vaikka ohjeistusta, jos ketään kiinnostaa! Ihan näin sivulauseessa haluan myös todeta, että päätin myös, että me laitetaan joihinkin pöytiin isoja, valkoisia "strutsinsulkia" ikäänkuin "kukiksi." Tai siis niin, enköhän tee suunnitelmistani ihan erikseen postausta, mulla on meinaan aikamoiset ideat pöytien koristeluun! Nämä sulatkin on jo tilattu. :"D Postisedät ja - tädit mahtavat kummastella, kun harva se päivä on tälle neidille pakettia postissa tai pikkuruisia paketteja Kiinasta asti.

Ehdottomasti ihanin ostokseni on kuitenkin yllä. Oon haaveillut Minna Parikan punaisista Raquel koroista älyttömän monta vuotta ja kerran sitten päätin, että nehän on mun jalassa sitten, kun sanon Tahdon - ja niinhän ne tulee olemaan, nää on meinaan aivan ihanat. <3

Lisäksi meillä kävi uskomaton tuuri. Aloin olla hieman epätoivoinen valokuvauksen suhteen, kun ei saatukkaan T:n kaveria kuvaamaan, kun tällä ei ollutkaan tarpeeksi  tehokasta kameraa ja dokumentaaristen kuvausten hinnat huitelevat pilvissä, joten päätin mennä ruikuttamaan asiasta Facebookin Häät2016-ryhmään. Eipä aikaakaan, kun eräs mukavan oloinen henkilö otti minuun yhteyttä. Hänen kuvaustyylinsä on juuri sitä, mitä toivoimmekin ja saamme nyt dokumentaarisen kuvauksen erittäin huokeaan hintaan. Ihan huippua on myös se, että ennen hääpäivää käymme ottamassa "kihlajaiskuvat," mitä ei alunperin edes ajateltu! Ihan mahtavaa, että päästään tutustumaan valokuvaajaan ennen hääpäivää ja harjoittelemaan kameran edessä poseerausta. 

Tällaista pikapäivitystä! Suurin osa hääjutuista on yläkerrassa vintillä. Pitäis varmaankin jossain välissä kuvata teille ne tilpehöörit, mitä ollaan tähän asti haalittu kasaan.

2 kommenttia:

  1. Meillekin tulee strutsinsulista tehdyt koristeet pöytiin! :) Kirjoitin keväällä tästä ideasta: http://lauranhaablogi.blogspot.fi/2015/05/koristelujen-testausta.html ja myöhemmin enemmän: http://lauranhaablogi.blogspot.fi/2015/09/haidemme-visuaalinen-ilme.html :)

    VastaaPoista
  2. Kävin kurkkaamassa, ihania juttuja olet suunnitellut! :)

    VastaaPoista