tiistai 23. helmikuuta 2016

Tukkakriisi

Mun yksi tunnusomaisista piirteistä on se, että kyllästyn nopeasti hiuksiini ja haluan niihin mahdollisimman usein näkyvää muutosta. Viime aikoina olen ehkä jollakin tasolla asian suhteen jopa rauhoittunut, mutta silti jonkinlainen tukkakriisi iskee vähintään kahden kuukauden välein. 

Viime aikoina hiustavoitteenani on ollut, että musta tulee blondi (taas) ja kasvatan hiuksiani siten, että saan massiivisen kampauksen hääjuhlaan. Inspiraationa on ollut tämä ensimmäinen kuva. Tää on vaan niin rakkautta:


Kampaus vaatii pitkät hiukset ja mahdollisesti lisäkettäkin, jotta siitä saisi noin massiivisen. Tällä hetkellä oon saanut kasvatettua hiuksia yli olkapäiden ja mä kriiseilen näiden kanssa jo nyt! Ainoa, mikä tuntuu edes vähän omalta on se, että nää saa sykerölle pään päälle. Mulla on ollut polkkatukka pidemmän aikaa ennen tätä - joskus pidempää, joskus lyhyempää, joskus otsiksella ja joskus ilman otsista.. ja jotenkin se vaan tuntui omalta.

Itse asiassa T tuossa pari päivää sitten sanoi, että polkkatukka sopi mulle tosi hyvin, kun katselimme viime kesän reissukuvia, niin sittenhän se kriisi vasta iskikin! Miksi kasvattaa hiuksia yhden päivän takia, jos pitkät hiukset ei muuten oo ollenkaan se oma juttu? Mitä järkeä on kasvattaa hiuksia vielä seuraavat viisi kuukautta ja sen jälkeen pätkäistä ne taas polkkamittaan? Mulla on kampaaja jo ensi viikolla ja nyt vähän mietityttääkin, leikkauttaisko sittenkin polkkatukan - vaikka "long bob" mallin. Eipä siis muuta, kuin googlettelemaan polkkatukkaisia morsiamia ja tällaisia luukkeja muun muassa löytyi: 





Siis näähän on ihan älyttömän kauniita ja sopisivat loistavasti niin meikäläisen päähän (tärkeintä), kuin häidemme henkeen! Mitenköhän tämmönen kampaus kestäisi koko päivän juhlinnat yön pikkutunneille asti? Mä en enää tiedä, mitä sitä tekis! Voihan kökkö! 

2 kommenttia:

  1. Teksistä huokuu jo vastauksia ja se, mitä todella haluat - leikkaa siis ihmeessä se polkka! Ammattitaitoinen kampaaja saa kyllä loihdittua ihanan kampauksen mihin tahansa hiusmalliin, ja esimerkiksi nuo sinun laittamat kuvat mallikampauksista on ihan huikeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)
      Kyllä mä luulen, että on pyydettävä kampaajaa napsimaan latvoista hieman enemmän, kuin vain kuivat pois! Olen tätä asiaa nyt tässä pallotellut ees taas ja ihan varmasti oikea ratkaisu on se polkkatukka. :)

      Poista