sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Morsiamen asusteet

Huomenna pitäisi koittaa Se Päivä, kun saan hääpukuni hypisteltäväksi - tai ainakin näin DHL firman sivuilla on arvioitu! Pidetään peukut pystyssä, että saisin puvun pian kotiin ja se olisi todella sitä, mistä haaveilen. Pukua silmällä pitäen olen jo hieman suunnitellut asusteita sen ympärille ja ajattelin laittaa muutamat ideat teillekin nähtäville. Laukkua tuskin tulen hankkimaan, sillä koen sen olevan enemmänkin vain tiellä. Minun ja kaasojen tavarat voi laittaa johonkin isompaan pussukkaan ja pitää sitä jossakin piilossa. 


En halua huntua, mutta tällainen "birdcage" hiuskoriste on mielestäni aivan ihana. Näissäkin on vaikka minkälaista valinnanvaraa. Mielestäni tuo sopii loistavasti mekon 50-luvun henkeen. Voi olla, että jossakin välissä tilaan Ebaysta jonkin verkon kokeiluun. Sen rinnalla pitää olla myös toisenlainen hiuskoru, sillä tulevalla hääkampauksella on toki paljon vaikutusta siihen, mikä koru näyttää hiuksissa hyvältä. 

Pidän kovasti myös kuvan meikistä, sillä haluan senkin sopivan teemaan. Viininpunaisen huulipunan sijasta valitsisin kirkkaanpunaista, mutta ei se taida olla kovin käytännöllinen hääpäivänä. ;D Teen luultavasti myöhemmin juttua erikseen hääkampauksista ja - meikeistä.


Ja sitten se yksi kalleimmista investoinneista.. nimittäin Minna Parikan Raquel kengät. Olen haaveillut näistä koroista jo useamman vuoden ja päättänyt, että sitten kun menen naimisiin, sanon Tahdon näissä kengissä. Hääpäivään on enää 11 kuukautta aikaa, eli ilmeisesti pitäisi jossakin välissä pistää rahaa sivuun näitä unelmakenkiä varten. Vaikka punainen ei ole teemaväreissä, niin silti mun on saatava punaiset kengät. Raquelit toki pääsevät oikeuksiinsa, kun puku on nilkkapituinen. Täyspitkän puvun kanssa en välttämättä laittaisi kenkiin melkein 300 euroa. Katsokaa nyt, miten upeat ne ovat! Oikein on herkut - ja näissä tulevat näkymään luultavasti myös häiden ainoat sydämet. :D 



Illan rientoihin on saatava matalat, rennot kengät, joilla jaksaa tanssia yön pikkutunneille asti. Olen suunnitellut hankkivani häihin sopivat ballerinat, mutta myös tennarit olisi ihanat. Mintunvihreät tennarit, voi awws! Toivoisin tietenkin, että tällöin myös T:llä olisi tennarit jalassa, mutta luulenpa, että T haluaa ostaa kunnon nahkakengät. Tietysti jos multa kysytään, niin olishan se suloista, kun mulla olisi punaiset Raquelit ja T:llä punaiset tennarit, kun kipitämme "alttarille." ;) 


Laitetaan nyt tähän syssyyn vielä pientä pohdintaa koruista. Pukuuni ei sovi kaulakoru, joten aion hankkia pukuun ja tyyliin sopivat korvakorut sekä rannekorut. Korvikset (tai ainakin yhdet) olen jo pistänyt tilaukseen. Korviksissa on isot helmet ja pientä blingiä, rannekorun haluan olevan myös helmistä.
Lopuksi vielä kihlasormukseni, jolle kuva ei tee oikeutta. Se on Kalevalan Uskela-sarjaan kuuluva jykevä hopeasormus, johon rakastuin heti laitettuani sen sormeen. T:llä on kihlana samanlainen, mutta pronssinen. Meillä ei ole sormuksissa kaiverruksia, sillä siinä ei ole paljoa tilaa sellaisille, mutta ajattelin, jos kaivertaisimme sormukset, kun menemme naimisiin - kuulemma käsin kaivertamalla sen pitäisi onnistua (lopputuloksesta en sitten tiedä).

Olen sikäli vähän toisenlainen morsian, etten välttämättä siis edes halua erillistä vihkisormusta. Sormukset ovat toki kauniita, mutta en koe, että tämän rinnalle sopisi kovinkaan monet sormukset, sillä se on jo niin leveä. Jonkinlainen hyvin ohut kivisormus voisi toimia, mutta kivet eivät ole niin mua. Säästyisipähän joissakin kuluissa, kun kumpikaan meistä ei mene sormuskaupoille. :D Sitä suuremmalla syyllä siis haluan ne kaiverrukset ja mielllään vielä sekä kihla - että vihkipäivän sormukseen. Onko täällä muita, jotka ovat ajatelleet pitävänsä vain yhden sormuksen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti