maanantai 25. tammikuuta 2016

(Hää)kuntoon 2016


Ajattelin kirjoittaa aiheesta, mikä varmasti puhututtaa myös monia muita morsiamia - nimittäin hääkunnosta. Oon tässä jo jonkin aikaa miettinyt asiasta postaamista ja lopulta rohkaisin itseni. Jos nyt kirjoitan asiasta julkisesti, niin onnistuisinko vihdoinkin tällä kertaa tavoitteessani?

Mulle tämä ei ole vain lyhytkestoinen dieetti. Tarkoituksenani ei ole palata takaisin vanhoihin tapoihin, kun häät on juhlittu ja on aika palata takaisin arkeen. Itseni kohdalla en erityisemmin edes puhu mistään hääkunnosta, vaikka olenkin liittynyt Facebookin Hääkuntoon 2016-ryhmään ihan vain siksi, jotta saisin motivaatiota koko tähän urakkaan. Itse asiassa kyseisessä ryhmässä aloitinkin keskustelun, mitä hääkunto itse kullekin oikeastaan tarkoittaa.. Sillä kun on jokaiselle oma merkityksensä. Joillekin se tarkoittaa raskauskilojen laihduttamista, jotkut haluavat enemmän vyötäröä esiin, toisille riittää parin kilon pudotus ja jotkut haluavat enemmän selkälihaksia näkyville. Vastauksia keskustelun aloitukseen oli mielenkiintoista lukea.




Kuten huomasitte, otsikoin tämän postauksen laittamalla häät sulkuihin - Ensisijaisena tarkoituksena olisi siis oppia säännöllisiä elämäntapoja; Oppia syömään säännöllisesti, terveellisesti ja monipuolisesti. Vähentää napostelua ja erityisesti suklaan ja muiden herkkujen syömistä. Lisätä vedenjuontia. Herkkupäivä kerta viikkoonkin on ihan okei. Kaikkia näitä juttuja, mistä kyllä puhutaan paljon ja useammatkin tietävät vaikka mitä, mutta sitäkin vaikeampi näitä asioita on ottaa omaksi rutiiniksi. Tämän ohella haluan lisätä liikuntaa ja saada siitä iloa arkeen. Ensisijaisesti haluan siis hyvää oloa ja sen tunteen, että "mäkin pystyn tähän." Mulla on ylipainoa ja olisin toki onnellinen, jos painokin laskisi, mutta yritän kerrankin jotain toista ajattelutapaa tähän (koko elämän kestävään) projektiin; Ei ne lukemat vaa'alla, vaan se oma hyvä olo. Se, että tätä ei tarvitsisi erikseen miettiä, vaan nämä asiat vain olisi osana arkea ja osana itseäni. 



Tulevat häät ovat näin muuten mahtava motivoija tämän kaiken hässäkän keskellä. Haluan olla hääpäivänämme parempi versio itsestäni; Iloinen, oma itseni. Johanna, joka ylpeänä kantaa itseään. Olisin toki onnellinen, jos saisin tiputettua painoa muutaman kilonkin ennen häitämme, mutta nyt en aio mennä laput silmillä tuijottaen vain vaakaa ja murehtien, kun taaskaan se paino ei pudonnut.


Tätä "uutta elämäntapaani" on alkanut nyt kolmas viikko. Olen tyypillinen jojoilija, mitä laihdutusyrityksiin tulee, mutta nyt, ensimmäistä kertaa, tämä ei ole edes ollut yhtä tuskaa. Oon oikeasti nauttinut tästä kaikesta, salilla on ihana käydä eikä herkkujakaan ole tehnyt kummemmin mieli. Olen pitänyt kerran viikossa herkkupäivät, syönyt säännöllisesti ja mielestäni monipuolisesti ja terveellisesti. En täytä itseäni pelkällä maitorahkalla ja salaatilla, kun ne ei ole mun juttuja. Olen syönyt riisipuuroa joskus iltapalaksi, koska se on hyvää - Ei varmasti kevyintä, mutta miksi tehdä tästä yhtä itsensä kituuttamista. Ehkäpä mun pitäisi kiristää tahtia, kun paino ei ole liikkunut mihinkään suuntaan, mutta ei stressiä, koska mulla on nyt jo parempi olo. 


4 kommenttia:

  1. Tsemppiä hääkuntokuuriin. Se vaatii kyllä mielenlujuutta. Huomasin että kiva urheiluharrastus auttoi kuntokuurissa parhaiten ja mieli pysyy virkeänä. Minä yritän nyt pienentää takapuolta hiihtämällä. hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) kyllä, mielenlujuutta tarvitaan. Edelliset monet kerrat on kariutuneet siihen, kun sitä itsekuria ei ole ollut. On ehdottomasti tärkeää tehdä jotakin sellaista, mistä tykkää - ja hiihto on just jees! Mä olen nyt käynyt ryhmäliikuntatunneilla, koska ei se kuntosalin laitteissa veivailu ole mun juttu.

      Poista
  2. Mulla olis edessä sama homma. Nimenomaan tuo, et siitä tulis koko elämän mittainen tapa. Syön tosi epäsäännöllisesti, epäterveellisesti ja vedän suklaata nälkääni. Toistaiseksi elämäntapani ei oo tuonut hirveästi ylipainoa mutta todella huonoa oloa ja ongelmia vatsan kanssa kylläkin. Olisi ihan kiv amyös löytää joku mieluisa tapa liikkua ja ehkä kiinteytyä siinä sivussa, mut miten pirussa se on niin vaikeaa?! Isot tsempit sulle elämäntapamuutokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo kuulostaa niin tutulta! mulla on nyt kolmas viikko menossa ja ihme kyllä tää on mennyt aika kivuttomasti! toivotaan nyt, että innostus jatkuu vielä. :) sehän siinä on, että on tärkeää löytää kiva laji, eikä tee jotain sellaista, mistä ei vaan tykkää. saa enemmän motivaatiota jatkaa. :)

      Poista