maanantai 21. syyskuuta 2015

Matkalaukku

Jatketaanpa iltaa huonolaatuisilla kuvilla! Mulla on yksi asia, jonka oon päättänyt jo ennen kuin hääpäivää oli edes sovittuna; haluan häissämme hyödyntää vanhoja matkalaukkuja. Kävimme Helsingin kierrätyskeskuksessa ja heitin T:lle, että pitääpä käydä vilkuilemassa, jos sieltä niitä vanhoja laukkuja löytyisi ja katsokaapa mikä suloinen vanhus tarttui mukaamme:




Tästä saa todella kauniin, kun vanhusta vähän ehostaa! Ajattelin, että keräämme tähän matkalaukkuun onnittelukortit. Netti on täynnä ihania diy viritelmiä vanhoista matkalaukuista. Löysin Eurokankaasta harmaavalkoista raitakangasta, jota ajattelin käyttää matkalaukun sisustuksessa. Laukkuun tulee myös kortit-viiri ja sen lisäksi helminauhaa ja/tai pitsisiä tai paperisia ruusukkeita. Miltä kuulostaa? Laitan tänne toki kuvaa myös lopputuloksesta. Pitääkin jo tällä viikolla käydä nuuhkimassa Eurokankaalla, haluan nimittäin tuunata tämän ja pian. :) 

Matkalaukku oli alunperin 12 euroa, mutta kysyin kassalla, onko hinta ihan ehdoton, kun eihän koko matkalaukku pysy edes kiinni, kun lukot olivat rikki. Myyjä tiputti hintaa kahdella eurolla jonka jälkeen kysyi, löytyykö kummaltakaan meiltä opiskelijakorttia (mehän ei siis tiedetty, että sieltä saa myös opiskelija-alennusta). Itse valmistuin viime joulukuussa, mutta T:llä on vielä koulut kesken, joten lopulta saimme matkalaukun 6 eurolla. :) Samaiselta reissulta ostimme myös kolmella eurolla kauniit kuohuviinilasit, joita ajattelin myös hieman tuunailla. T tuossa naureskeli, että mitäs sä aiot sitten tehdä, kun häävalmistelut on tehty ja häihin on vielä puoli vuotta aikaa. Mä siinä toppuuttelin T:tä, että näkisitpä vaan, mitä kaikkea pitää tehdä - Mielummin tekee hyvissä ajoin sellaisia juttuja, mitkä voi tehdä jo ajoissa, ettei lähellä h-hetkeä ole kamalasti touhuttavaa.. Sitä tekemistä kun muutenkin tulee riittämään!

2 kommenttia:

  1. Voi juku, tosta tulee varmasti tosi hieno! =)

    VastaaPoista
  2. Kovat on mullakin odotukset, kun oon tätä pyöritellyt niin pitkään päässä.. Toivottavasti siitä tulee todella sellainen, mitä olin ajatellut! :)

    VastaaPoista