tiistai 22. syyskuuta 2015

The Dress, YES!

Voi kuulkaa. Mä en osaa sanoin kuvailla, miltä musta juuri nyt tuntuu. Alusta asti tiesin, mitä tulevalta hääpuvultani toivon ja nyt mulla on kuulkaas sellainen! Tärisevin käsin naputtelin elokuun lopulla tilausta menemään Light in the boxille, kun siellä oli unelmieni mekko alennuksessa noin 70 euron hintaan. Päätin ottaa riskin. Muutama viikko vierähti ja jännittelin, milloin pukuni saapuu hypisteltäväksi. Olin kuullut kauhutarinoita Kiinasta tilatuista hääpuvuista, mutta olin lukenut muutamista ihan onnistuneistakin kokeiluista. Ajattelin, että ehdin hankkimaan vielä toisenkin puvun, jos tämä ei nyt nappaa. 

Tänään se päivä sitten koitti. Tuijottelin koko illan kelloa ja odottelin, milloin Se Soitto tulee, että "DHL:lästä iltaa, oltais tässä teidän oven takana." Olin lähes varma, ettei soittoa kuulu, kun kello tikitti eteenpäin ja ilta alkoi olla pitkällä. Tää on kuulkaas nyt todella dramaattinen tarina!

Ja kyllä! Soitto tuli, kiiruhdin alakertaan ja revin salamana kääreet paketin ympäriltä. Puku oli hyvin pakattu ilmatiiviisti ja mukana tuli myös säilytyspussi puvulle. Mutta itse se puku. Se Puku on kuulkaas täydellinen. Tiesin sen heti, kun otin sen paketista ja tärisevin käsin sovitin ylleni. Pyörin se päällä pienen peilimme edessä pienessä eteisessämme. Hymyilin hölmönä. Räpsin huonolaatuisia kuvia kännykällä äidilleni ja kaasoilleni. He olivat samaa mieltä; Tuo on Se Puku.

Pientä fiksaustahan se vaatii rintojen kohdalta ja lyhennystä helmaan, mutta näitä osasin jo odottaa. Muuten Se Puku istuu päälleni kuin hansikas - Juuri niinkuin pitääkin. Alle vielä alushame ja olen valmis sanomaan Tahdon (ihan kuin en muuten olisi). Olen pakahtumaisillani onnesta. Juuri tältä sen taatusti pitää tuntua. En malta odottaa sitä hetkeä, kun tulen kampaajalta, menen häämeikkiin ja lopuksi saan laittaa puvun ylleni - ja saan ehdottomasti nyt myös hankkia ne Parikan Raquel korot. Tämä puku vaatii niitä kenkiä.

Puku tuntuu laadukkaalta, koristeet ovat napakasti ommeltuja ja kankaat ovat tukevia. Puvussa on valmiina kupit, joten rintaliivejä ei tarvitse. Puku oli fiksusti nurinperin käännettynä, kun otin sen paketista, joten se säilyi kauniina pitkän matkansa Kiinasta aina tänne Suomeen asti. Maksoin tilaukseni Paypalilla. Tulleineen ja kuljetuksineen puvulle tuli lopulta hintaa pyöreästi 150 euroa. Korjaukset ovat toki asia erikseen, mutta niitä hoitelen vasta ensi vuonna.

Olen enemmän kuin tyytyväinen morsian. Olin myös niin uhkarohkea, että laitoin teille kuvia puvustani. Nettikuvat on ihan okei, näette puvun päälläni vasta h-hetken jälkeen. ;) 





1 kommentti: